Pienryhmät

Liikunta

Kävelytapahtumasta potkua liikuntaan

Suomi on kesäaikaan täynnä tapahtumia. Liikuntatapahtumien suosio lisääntyy kokoajan ja kaikille löytyy kaikkea.  Tapahtumista voi käydä hakemassa hyvän potkun oman liikuntaharrastuksen alkuun.

Kävimme perheen kanssa Poronpolku tapahtumassa Lopella. Tämä oli toinen kerta tapahtumassa ja kävelimme lyhyimmän reitin, jonka pituus on 4km.

Poronpolku on saanut nimensä siitä, kun vuonna 1965 on Sallasta tuotu yhdeksän poron tokka Lopelle porojen keinoruokinnan tutkimusta varten. Kaksi vuotta tämän jälkeen järjestettiin ensimmäinen Poronpolku -tapahtuma, jonka tarkoituksena oli, että tapahtumaan osallistujat pääsisivät tutustumaan porotarhan elämään. Porot lähtivät Lopelta v.1974, mutta polku jäi.

Itse olen kävellyt vain lyhimmän reitin, mutta kävijät kertoivat pisimmän reitin olevan kuin Lapissa kävely.

Lapsille 4 km reitin varrella oli järjestetty mukavaa tekemistä ja ihmeteltävää. Puolivälin jälkeen matkalla on Pirunlinna – iso luonnon muokkaama kivimuodostelma. Pirunlinnalla oli maahisten, peikkojen ja menninkäisten valtakunta. Lapset tykkäsivät kiipeillä isojen kivenlohkareiden päällä ja välissä. Maahisten rummutus toi mukavaa jännittävää tunnelmaa paikanpäälle. Tätä paikkaa lapset odottivat etukäteen ja kuten edellisenäkin vuonna, aikaa kului tässä paikassa paljon.

Pirunlinnan ympäristössä oli muutakin mukavaa lapsille. Järvenrantaa lähestyessä nenään tuli ihana tuoksu. Partiolaisten lettupisteellä oli myytävänä muurinpohjalettuja, kahvia ja mehua. Söimme omat eväät rannassa, joten en ole täysin varma vaikka tarjontaa olisi ollut enemmänkin. Väkeä paikalla oli mukavasti, mutta ruuhkaa en huomannut silti alueella olevan. Homma toimi jouhevasti.

Reitillä on kaunista kangasmetsää sekä kivikkoa, ylä- ja alamäkiä, järviä ja upeaa luontoa. Se houkuttelee palaamaan luontoon liikkumaan uudelleen ja uudelleen.

4 kilometrin reitti sopii hyvin lapsiperheille, sillä tuon matkan lapset jaksavat kävellä. Perheen pienimmillä on mahdollisuus mennä reitti myös pyörällä. Näin reitillä vaunuja ja kantoreppujakin eli nuorin Poronpolun osallistuja ei varmasti ole kovin vanha ollut 🙂
Kuulinpa sellaisenkin tarinan, että pariskunta oli tavannut ensimmäistä kertaa Poronpolun tapahtumassa ja tänä vuonna he olivat mukana perheenä omien lastensa kanssa.

 

Seuraava Poronpolku järjestetään 30.9.2018. Varaa kalenteriin jo nyt ja lähde ihmeessä mukaan yksin, kavereiden, perheen tai vaikka työporukan kanssa!

 

Uncategorized

Helppo ja nopea välipalasmoothie – ohje myös lapsille

Arki on taas todellakin alkanut ja ruokarytmejä etsitään uudelleen kasaan kesän lomien jäljiltä. 

4-6 kertaa päivässä syöminen on suotavaa verensokerin tasaisena pitämiseksi sekä aineenvaihdunnan ylläpitämiseksi. Ainakin yksi pääateria löytyykin lähes jokaisen ruokavaliosta. Itse syön kaksi lämmintä ateriaa päivässä sekä aamu-, ilta- ja välipalan.
 Välipala jää kuitenkin pieneksi tai kokonaan syömättä mikäli asiaa ei ole etukäteen miettinyt ennen työpäivää. Tämä johtaa herkästi siihen, että päivällisellä syön isommin kuin oli ehkä tarkoitus koska nälkä on ehtinyt kasvaa suureksi. Mikäli ateriaväli kasvaa pitkästi yli neljään tuntiin, laskee verensokeri, mikä aiheuttaa näläntunnetta, ärtyisyyttä ja väsymystä. Aina tätä ei edes tiedosta ennenkuin on saanut syötyä. Sitten tuleekin hetki kun joutuu toteamaan: ”I’m sorry for what I said when I was hungry” 🙂
Alla on kaksi välipalasmoothieohjetta, jotka latasin kesällä Instagramiin. 
Ylempää käytän joka arkipäivä niin, että vaihdan kookosjuoman veteen. Lisäksi välipalalla otan pienen kourallisen saksanpähkinöitä rasvojen saannin turvaamiseksi. Ne (rasvat) pitävät nälkää loitolla hieman kauemmin. 
Voit korvata Vege proteinin esimerkiksi heralla tai jollain muulla kasviproteiinilla. Hera on edullisempaa ja sitä saa nykyään ruokakaupoista. Se on hyvin imeytyvää ja on erinomainen proteiinilisä aikuisille. 

Muistathan seurata minua myös
Instagramissa: jumppatati sekä YouTubessa (mikä odottaa vielä sisältöään) Jumppatäti

Rentoa viikonloppua!
/Kirsi